Team Gentle Touch- ideologia valmentamiseen

Valmentajana minulle on tärkeää tuntea ratsukko kokonaisvaltaisesti. Sen vuoksi valmennusta aloitettaessa käymme aluksi huolellisesti läpi ratsastuksen peruspilarit. Valmentamisen tehokkuuden lisäämiseksi tavoitteeni on päästä tutustumaan hevosen ratsastettavuuteen ja sen luonteeseen mahdollisimman hyvin. Tarpeen mukaan aloitan säännöllisen hevosen läpiratsastamisen ja kouluttamisen. Vaikka valmentaja näkee paljon myös maasta, parempiin tuloksiin päästään, kun tunnen myös ratsastajan ominaisuudessa valmennettavan hevosen. Lopputuloksena kokonaisvaltaisen valmennuksen avulla ratsukko oppii ja edistyy turvallisemmin ja nopeammin yhdessä.

Valmennuksen ominaispiirteitä

Tutustun valmennettavien luonteeseen ja muokkaan aina valmennustapaani sekä ratsastajan, että hevosen mukaan. Toiset ratsastajat vaativat napakampaa ohjeistusta kun vastavuoroisesti aremmat ratsastajat tarvitsevat kannustusta ohjeiden ja tehtävien yhteydessä. Sama asia pätee myös hevosiin; ratsastustyyliä ja kouluttamistapaa tulee mukauttaa hevosen luonteen mukaan. Oikeiden menetelmien löytäminen valmentajana niin ratsastajalle, hevoselle kun ratsukollekin vaatii valmentajalta kokemusta ja tietynlaista herkkyyttä. 

Usein hevoset ovat aluksi luonani ratsutuksessa jolloin pääsen tutustumaan hevoseen kokonaisvaltaisesti ja lyhyessä ajassa tehokkaasti. Sen jälkeen alkaa yhteistyö valmennettavan kanssa. Kaikki hevoset eivät toki tule ratsutuspaikalle ensin, tällöin yhteistyö aloitetaan suoraan valmennusten merkeissä.

Valmennan ihmisiä ja hevosia laidasta laitaan. Mikäli ratsukolla on kiinnostusta, autan heitä mielelläni myös hevosen maastakäsittelyssä. Näin harrastamisesta ja kilpailemisesta tulee miellyttävämpää ja turvallisempaa. Olen omassa blogissani julkaissut videoita maastakäsittelyn tärkeydestä, joissa kouluttamisen perusidoelogia on kattavasti esiteltynä. Lisäksi olen kouluttanut hevosia myös traileriin lastaamisen merkeissä usean vuoden, joten autan valmennettavia myös lastausongelmissa. 

Käy tutustumassa: Videot maastakäsittelyyn ja kouluttamiseen

 

Taustaa minusta

Olen opiskellut hevosten käyttäytymistä ja oppimismekaniikkaa pitkään alalla vaikuttaneiden ihmisten opissa. Vahvuutenani on ollut kiinnostus kerätä tietoa useilta eri kouluttajilta ja valmentajilta. Eniten minua on kuitenkin opettanut hevoset joita olen onnekseni saanut kouluttaa ja ratsastaa työni puolesta runsaasti. Olen hoitanut ja ratsastanut hevosia pikkutytöstä asti, sen lisäksi minulla on ollut talli yli 12 vuotta.

Hevoset ovat lajityypiltään samankaltaisia, mutta rotu, ympäristö ja aiemmat kokemukset muihin hevosiin ja ihmisiin on muokannut niistä hyvinkin erilaisia. Jotta hevosia voi kouluttaa niin, että saavutetaan haluttu tulos, on osattava mukautua hevosen mukaan. 

Uskon, että jokainen joka haluaa oppia tuntemaan ja kouluttamaan hevostaan, saa siihen mahdollisuuden opiskelemalla oman kehonkielen ja oikeiden signaalien hallintaa. Hevosten kanssa voi tulla todella taitavaksi hevostyypistä riippumatta, ihmiseltä tarvitaan vain tietynlaista herkkyyttä, nöyryyttä ja rakkautta hevosia kohtaan. Lisäksi on kuitenkin pidettävä tosiasia mielessä, että hevoset ovat kuitenkin hevosia, eivät leikkikavereita. Ne kaipaavat ihmiseltä reilua johtajuutta.

Monipuolisessa ammatissani (valmentaja, ratsuttaja ja maastakouluttaja) olen päässyt tutustumaan eri tyyppisiin ja luonteisiin hevosiin. Taustani myötä uskon valmentajana löytäväni hyvät keinot jokaiselle ratsastajalle ja hevoselle.

Kaiken perustana pohjatyö

Milja Hyppönen ja Scarface 2015

Olipa tavoitteet kilparadoilla tai harrastamisessa, kaiken perustana on huolellinen pohjatyö. Sekä kouluratsastamisessa, että esteillä hevosten kanssa saman peruspohjan rakentaminen yhtä tärkeää, sillä pohja luo hevoselle mahdollisuuden terveempään ja kestävämpään ratsun elämään. Lisäksi huolella koulutetun ja ratsastetun hevosen ratsastettavuus on ratsastajalle miellyttävää, eli avuilla oleva, kuuliainen ja rento hevonen, jonka perus- ja lihaskunto on hyvä.

 

Ratsastajan kehonhallinta ja avut

Ratsastaja vaikuttaa hevoseen koko ajan. Sen vuoksi ensisijaisen tärkeää on aloittaa valmentaminen ratsastajan kehosta, sen asennosta ja hallinnasta.

Ratsastajalla on käytössään avut, joiden avulla hän hallitsee hevostaan: pohkeet, kädet ja ääni sekä paino. Paino on kaikista avuista tärkein. Painolla tarkoitetaan ratsastajan painoa; lihasvoimaansa rinnasta alaspäin, vatsasta reisiin. Tärkeimpänä niistä on istuinalue. Jotta ratsastaja oppii olemaan hyvässä asennossa, häiritsemättä hevosta ja auttamaan sitä tarvittaessa, valmentajan on opastettava ideaali kehon asento sekä tuettava kohti parempaa kehonasentoa.

Kun ratsastajan asentoon liittyvät perusasiat on läpikäyty, siirrymme harjoittelemaan apujen käyttöä niin, että hevonen koulutetaan reagoimaan ihmisen signaaleihin ja apuihin mahdollisimman herkästi. Hevosta ei voi hallita voimalla, joten ratsastajan on opetettava hevonen viisaasti. Apujen käyttöön vaikuttaa hevosen luonne, onko se pelokas vai johtajatyyppinen, herkkä vai hidas, miellyttämisenhaluinen tai kovapäinen, jopa tottelematon. Perehdyn aina myös mahdollisimman hyvin hevosen terveydentilaan, erityisesti jos tottelemattomuutta esiintyy. Näin sairauksiin liitännäiset asiat pystytään  näin sulkemaan pois. Joissain tapauksissa suosittelen hevosfysioterapeutin käsittelyä, jotta voimme ymmärtää hevosen terveydellistä tilaa paremmin.

 

Läpiratsastaminen ja eteen-alas -jumppa

Kun olemme läpikäyneet ratsastajan asennon, avut ja perehtyneet hevosen luonteeseen, rakenteeseen, kapasiteettiin ja koulutustasoon, on aika siirtyä harjoittelemaan istunnan ja muiden apujen käyttöä. Opettelemme kuinka pystymme auttamaan hevosta hyvän asennon, tasapainon ja eteenpäin pyrkimyksen kanssa käyttäen istuntaa sekä pohkeiden ja ohjan välistä vuorovaikutusta. Aloitamme vaikuttamaan hevoseen niin, että vaadimme hevoselta aktiivisia takajalkoja läpi rennon hyvän selän, aktiivisten vatsalihasten kanssa niin, että hevosen ylälinja nousee ja kaulan yläkaari on kuin iso pallon puolikas. Tällöin hevonen vetää alakaulan "sisään" ja myötää ratsastajalle leukaperiään myöten. Asennosta tulee rento ja tasapainoinen.

 Perehdyn jokaisen hevosen vahvuuksiin ja heikkouksiin kun lähdemme parantamaan rungon suoruutta ja tasapainoa. Jumppaaminen on aina tärkeää ratsukon asennon kannalta, lisäksi harjoite vahvistaa hevosen takaosaa ja selkää. Samalla hevoselle kehittyy kaunis ylälinja ja myös kaula. Tätä perustyötä ei voi sivuuttaa ja eikä sen rakentaminen synny yhdessä ratsastuskerrassa. Tarvitaan pitkäjänteistä ja johdonmukaista työskentelyä itsemme ja hevosen eteen. Se on samaan aikaan haastavaa, mutta palkitsevaa.

Valmennusfoorumi ja valmennus-extranet

Olen luonut valmennettavilleni käyttöön interaktiivisen Extranetin, jolla valmentamisesta tulee entistä tehokkaampaa. Valmennus-extranet on muistio ja päiväkirjatyyppinen sivusto, jossa käyn henkilökohtaisesti ratsastajan kanssa jälkikäteen valmennukset läpi. Lisäksi suunnittelemme viikko- ohjelmaa ja uusia harjoituksia. Tämä on hyvä keino asioiden läpikäymiseen vielä ilman hevosta ja oppiminen etenee sujuvasti.

Valmennusfoorumin yleinen esittelyosuus on kaikkien luettavissa, kun valmennettavan perusteellinen teoriaosio on salasanalla suojattuna ja ainoastaan valmennettavieni käytössä.

Tervetuloa mukaan!

Lähden valmennettavieni mukaan kilpailuihin, olen tukena psyykkisesti ja auttamassa kilpailusuoritukseen valmistautumisessa.